Liiketoimintasuunnitelma: Menestyvän yrityksen salainen ase

Oletko koskaan miettinyt, mikä erottaa menestyvät yritykset niistä, jotka eivät menesty? Vastaus saattaa yllättää sinut: Se on liiketoimintasuunnitelma. Hyvin laadittu liiketoimintasuunnitelma ei ole vain askel kohti rahoituksen saamista, vaan myös navigointiväline yrityksen perustamisessa ja kasvattamisessa.

Miksi laatia liiketoimintasuunnitelma?

Liiketoimintasuunnitelman laatiminen on välttämätön vaihe yrityksen perustamisessa tai kasvattamisessa, ja se voi olla ratkaiseva tekijä rahoituksen saamisessa. Rahoittajat arvioivat liiketoimintasuunnitelman perusteella yrityksen houkuttelevuutta sijoituskohteena ja sen potentiaalia tuottaa heille tuottoa. Hyvin laadittu liiketoimintasuunnitelma auttaa yrityksen alkuvaiheessa yrittäjää merkittävästi, sitä voisi jopa kutsua yrityksen käyttöohjeeksi. Liiketoimintasuunnitelma kannattaa laatia, vaikka sitä ei sinulta vaadittaisikaan esimerkiksi starttirahaa tai rahoittajaa varten.

Oman yrityksen perustamista miettivä joutuu pohtimaan myös, miten yritystoiminta rahoitetaan. Haetaanko yrityksen perustamiseen rahoitusta esimerkiksi pankista tai hakeeko aloittava yrittäjä itselleen elämisen tueksi starttirahaa. Rahaan liittyvät laskelmat ovat olennainen osa liiketoimintasuunnitelmaa.

Yrittäjän ykkösasia: tunne liiketoimintasi ja vakuuta rahoittajat

Ihan ykkösasia on, että sinä yrittäjänä oikeasti tunnet sen liiketoiminnan, mitä olet aloittamassa ja tiedät mitä olet tekemässä– sinun tulee vakuuttaa rahoittaja siitä, että tunnet kyseisen liiketoiminnan. Liiketoimintasuunnitelmassa tulisi esitellä lyhyt ja ytimekäs kuvaus yrityksen toiminnasta, sen tavoitteista, tuotteista tai palveluista, kohdemarkkinoista ja kilpailueduista.

Menestyvä yritys tuntee markkinansa: markkinatutkimuksen rooli liiketoimintasuunnitelmassa

Markkinatutkimus on tärkeää yrityksen menestykselle. Se on myös olennainen osa liiketoimintasuunnitelmaa, sillä rahoittaja haluaa nähdä, että yritys ymmärtää markkinoiden tarpeet, kilpailutilanteen ja mahdollisuudet. Liiketoimintasuunnitelmassa tulisi esittää markkinatrendejä, kohdemarkkinoiden koko, asiakassegmentit, kilpailijat sekä yrityksen asema markkinoilla. Lisäksi on tärkeää osoittaa, että yrityksellä on selkeä käsitys asiakkaiden tarpeista ja että se tarjoaa ratkaisun näihin tarpeisiin. Kuvaus unelma-asiakkaasta auttaa paitsi markkinoinnissa, niin myös ymmärtämään asiakkaan tarpeita.

Rahan ansaitsemisen strategia: kuinka kuvata se liiketoimintasuunnitelmassasi

Rahoittajaa kiinnostaa myös mitä tuotteita tai palveluja yrityksessäsi myydään – miten yritys aikoo ansaita rahaa. Liiketoimintasuunnitelmassa tulee kuvata selkeästi, miten yritys tuottaa tuloja, millaisia hinnoittelumalleja se käyttää ja millaiset ovat odotukset myynnin kasvusta tulevaisuudessa. Lisäksi on tärkeää osoittaa, että yrityksellä on kilpailuetua tai ainutlaatuinen arvonluontimekanismi, joka houkuttelee asiakkaita. Uuden yrittäjän on myös hyvä avata hinnoitteluaan sekä laskelmiaan sopivasta hintatasosta sekä toiminnan laajuudesta. Näin rahoittaja pystyy arvioimaan suunnitelmien realistisuutta tilanteessa, missä ei ole vielä käytettävissä aikaisempien vuosien tilinpäätöksiä.

Asiakashankinnan suunnitelma: markkinointi ja myynti

Jotta yritys saa rahaa, tarvitaan yleensä myös markkinointia ja myyntiä. Rahoittaja haluaa nähdä, miten yritys aikoo markkinoida ja myydä tuotteitaan tai palveluitaan. Tämä voi sisältää markkinointikanavat, hinnoittelustrategian, myynninedistämistoimenpiteet ja asiakashankintasuunnitelman.

Yrityksen menestystekijät: tiimin osaaminen ja SWOT-analyysi liiketoimintasuunnitelmassa

Ihmiset yrityksen taustalla ovat olennainen osa yrityksen menestymistä. Liiketoimintasuunnitelmassa tulisi kuvata taustalla olevia henkilöitä ja heidän osaamistaan. Lisäksi on hyvä kertoa, millaista organisaatiota suunnitellaan sekä suunnitelmista rekrytointien osalta.

Myös perinteinen SWOT-analyysi eli yrityksen vahvuuksien, heikkouksien, mahdollisuuksien sekä uhkien kartoitus on hyvä tehdä. Tämä auttaa ennakoimaan mahdollisia liiketoimintaan liittyviä riskejä ja suunnittelemaan etukäteen, miten riskit voisi välttää tai minimoida mahdollisia vahinkoja.

Numerot puhuvat puolestaan: taloudellisten tietojen merkitys rahoittajalle

Rahoittajan kannalta kuitenkin kaikista olennaisin asia on taloudelliset tiedot: rahoitus- ja kannattavuuslaskelma, investointisuunnitelma ja kustannusarviot ja ennusteet tulevasta liikevaihdosta. Laskelmat ovat olennainen osa liiketoimintasuunnitelmaa. Aloittavalta yritykseltä riittää yleensä hyvin laaditut rahoitus- ja kannattavuuslaskelmat, jos toiminta on pienimuotoista eikä suuria investointeja tarvita. Useimmiten riittää hyvin perusmuotoiset laskelmat, joiden sisältö avataan hyvin itse liiketoimintasuunnitelmassa. Ei tarvitse olla talousnero tehdäkseen sopivat laskelmat – perusmatematiikalla pärjää hyvin pitkälle. Olennaista on, että numerot kertovat saman tarinan kuin teksti.


Seuraavassa osiossa perehdytään itse liiketoimintasuunnitelmaan.